Onko sinua neuvottu kuuntelemaan kehoasi? Luultavasti on, koska hyvinvointimaailmassa tuota ohjetta toistellaan usein. (Niin minäkin teen.) Mutta vaikka väitetään, että keho kyllä kertoo, se ei aina pidä paikkaansa. Jos keholtani kysyttäisiin, se haluaisi mieluiten aamupalaksi pannukakkuja ja lounaaksi Pätkis Cruncheja. …
Nämä 8 vinkkiä auttavat toteuttamaan unelmasi vuonna 2020 – Unelmaelämä ei ole pelkkää toivomista mutta ei myöskään puskemista
Uuteen alkuun liittyy jännittynyt, kupliva odotuksen tunne. Jotain on lähdössä käyntiin, mutta et ehkä vielä tiedä mitä. Ideanpoikasia pyörii mielessä tai sen vieressä. Uusi luovuuden sykli on alkamassa. Vuodenvaihde ja varsinkin uuden vuosikymmenen alku on täydellistä uuden alun aikaa. Mutta jääkö …
Täpötäydessä kalenterissa ei ole tilaa unelmille, ideoille ja oivalluksille
Puhelin. Palaveri. Puhelinpalaveri. Podcast. Musiikkia. Muistilista. Kauppalista. Kalenteri. Pää on pelottavan helppo täyttää ärsykkeillä. Mieli ei kuitenkaan jaksa käsitellä niitä kuin rajallisen määrän, mutta samaan aikaan se tulee riippuvaiseksi virikkeistä. Moni pelkää levottomuutta, jonka loputon ärsykkeiden tulva mieleen jättää. Levotonta mieltä …
Terve itsensä rakastaminen ei ole itsekeskeisyyttä vaan hyvän antamista itselleen niin, että sitä riittää sinulta muillekin
Kun puhun itsensä rakastamisen tärkeydestä, kuulen joskus vastalauseita. ”Eikö tässä maailmassa ole itsekeskeisyyttä ja oman navan ympärillä pyörimistä jo ihan tarpeeksi?” Kyllä, todellakin on. Mutta silloin on kyse aivan eri asiasta. Itsekeskeisyys ei ole aitoa itsensä rakastamista. Niin kauan kun ”itsensä rakastaminen” …
Moni puskee eteenpäin niin kuin elämässä olisi vain yksi vaihde – jos et osaa vaihtaa vaihdetta, uuvut
Silloin kun vielä suoritin elämääni, minulla oli vain yksi vaihde. Sen tarkoitus oli viedä eteenpäin elämässä niin lujaa kuin mahdollista. Sama tahti oli päällä aamusta iltaan, viikosta toiseen, vuodesta toiseen. Mutta kun painaa kaasua täysillä pohjaan pysähtymättä, ennemmin tai myöhemmin törmää …
Kun edessä on suuri valinta, kumpaa kannattaa kuunnella – järkeä vai tunnetta?
Elämän valinnoissa kohtaavat järki ja tunne, ihmistä pienentävä pelko ja suuri sydämen palo. Niiden ristitulessa on helppo viivytellä. Moni vetkuttelee peloissaan pientenkin askelten ottamista. Välillä pelko on liikkeellepaneva voima. Kiirehdit uuteen koska et uskalla jäädä, uskot jääväsi jotain vaille. Tavoittelet jotakin, vaikka …
”Minä tiedän kaiken” -tyypit ärsyttävät – mutta raskasta on sekin, jos jollain ei koskaan ole omaa mielipidettä
Suunnan säilyttäminen elämässä edellyttää, että pysyt omassa voimassasi. Kaikki epäröivät joskus, mutta kun tunnet oman voimasi, et tempoile päämäärättömästi eri suuntiin jokaisen ärsykkeen mukana. Hyvää tarkoittavia neuvonantajia riittää ja niin myös pahaa tarkoittavia – heitä salaa harmittaa sinun voimasi, ja …
Sinun ei tarvitse tulla täydellisen ehjäksi – voit olla yhtä aikaa hajalla, kokonainen ja onnellinen
Itsensä kehittäminen on itsensä ja elämänsä tietoista ohjaamista kohti vapautta, onnellisuutta ja uusia mahdollisuuksia. Kun tiedät mitä haluat, voit kirkastaa tavoitteitasi ja poistaa mielesi rajoitteita niiden saavuttamiseksi. Uskon, että useimmilla meistä on tarve kulkea kohti parempaa. Rajoittavista uskomuksista tietoiseksi tuleminen voi muuttaa …
7 vuotta uupumuksesta: Tämän haluaisin sanoa uupuneelle minulle, joka ei koskaan riittänyt itselleen – tunnistatko sinäkin itsesi?
Tänä keväänä tuli kuluneeksi seitsemän vuotta siitä, kun tajusin olevani uupunut. Paniikkikohtaus, joka minut pysäytti, oli ehkä elämäni merkittävin yksittäinen hetki. Se nosti pelottavan kirkkaasti tietoisuuteeni sen, miten huonosti voin. Yhtäkkiä elämäni jakautui vaiheisiin ennen ja jälkeen. Taitekohdasta alkoi uusi taival …
Emme synny vain kerran vaan heräämme uuteen kukoistukseen useasti elämän aikana
Ensimmäinen heräämisen hetki elämässä on usein oivallus, että elämän ei tarvitsekaan olla sitä, millaiseksi se on ehkä huomaamattakin ajautunut. Olen nykyisellään oikeastaan aika väsynyt. Tämä ei ole minun elämääni vaan jonkun muun. Ehkä automaattiohjauksella eläminen ei olekaan pakollista. Tätä en enää …