
Kasva kirjoittajaksi -koulutusohjelma 2026–27
Haku on tältä vuodelta suljettu ja avautuu jälleen alkukesästä 2027.

Kiinnostaako kirjoittaminen? Kaipaatko elämääsi jotain, mitä et vielä osaa pukea sanoiksi?
Tutustu Kasva kirjoittajaksi -koulutusohjelmaan!
Kasva kirjoittajaksi -koulutus ei ole tavanomainen kirjoituskurssi eikä muutosvalmennus. Kyseessä on kokonaisvaltainen kasvumatka, jollaista et löydä muualta.
Koulutus avaa elämässäsi oven uusiin maailmoihin – ja samalla omaan itseesi, jopa syvälle sielun tasolle asti. Täällä vahvistat intuitiotasi ja saat konkreettisia välineitä kirjoittamiseen. Mikä parasta, voit edetä täysin omilla ehdoillasi.
Saatat haaveilla kirjoittavasi oman tai sukusi tarinan, romaanin tai novelleja. Ehkä haluaisit jakaa ajatuksiasi somessa – tai vain kokeilla kirjoittamista ilman suurempia tavoitteita.
Voi olla, että taustalla on syvempikin kaipuu. Olet saattanut kadottaa kirjoittamisen kipinän, elämänilon tai itsesi ylipäätään. Elämä on voinut kulua muiden odotuksiin vastaten, oma ilmaisu on jäänyt taka-alalle. Et jaksa enää esittää mitään tai tukahduttaa omaa ääntäsi. Tunnet, kuinka pinnan alla heräilee uusi puoli sinussa, ja haluat tehdä sille tilaa.
Tämän koulutuksen aikana sinun ei tarvitse suorittaa, venyä, saada mitään valmiiksi. Ja kun annat itsesi pysähtyä levolliseen, sallivaan tilaan, saatat löytää itsestäsi kokonaan uusia puolia ja kiehtovia ideoita.
Kasva kirjoittajaksi -koulutuksessa autan sinua aktivoimaan luovan potentiaalisi omaa tahtiasi, elämäntilanteesi ja voimavarasi huomioiden.
Et tarvitse valmista suunnitelmaa voidaksesi aloittaa, pieni aavistus tai sisäinen kutsu riittää. Oma äänesi saattaa tuntua vaimealta ja olo haparoivalta, mutta se ei haittaa.
Kasva kirjoittajaksi -koulutuksesta saat inspiraatiota, tietoa ja tarvittavia työkaluja. Niiden avulla voit ryhtyä luomaan itsesi näköistä (kirjoittaja)elämää ja toteuttaa sinulle sopivia kirjoitusunelmia kestävällä tavalla.
Minä tarjoan raamit – sinä saat luvan heittäytyä
Olen Katri Syvärinen, 48-vuotias kouluttaja ja kirjailija. Rakastan sumuisia metsiä, hämyisiä hautausmaita, vanhoja linnoja – ja tarinoita, jotka ovat vielä kertomatta. Innostun aina uudestaan luovuuden mysteeristä.
Kirjoittajana olen ylittänyt (kompuroiden ja puolipaniikissa) kaikki mahdolliset pelot ja kynnykset. Nuorena en uskaltanut edes haaveilla kirjojen kirjoittamisesta. Minäkö pystyisin? En tietenkään!
Kun lopulta annoin itselleni tilaisuuden… minä pystyin.
Olen kertonut vaikeimmat tarinani kirjoissa Löydä elämän taika ja Äitihaava – tyttären raskas perintö. Kun olen kirjoittanut kipeät kokemukseni tarinoiden muotoon, ne ovat muuttuneet tunnekuormasta kullaksi. Olen päässyt siirtymään elämässäni eteenpäin, uudelle tasolle.
Suurimmat kynnykset ylitin, kun intuitioni johdatti minut kaunokirjahaaveiden ääreen. Minäkö kirjoittaisin romaanin? Ensin en uskonut, että osaisin… mutta halusin yrittää. Lopulta kolmannesta ideasta tuli esikoisromaanini. Tämä prosessi on syventänyt ymmärrystäni siitä, miten kirjoittajan intuitio ja mielikuvitus toimivat. Niitä haluan opettaa sinullekin.
Loputon intohimoni on ihmisen ehtymätön potentiaali. Mitä kaikkea voimme saada aikaan, kun uskallamme alkaa avata omaa ääntämme ja luoda maailmaan uutta? Paljon.
Yksin tällainen matka on työläs – parhaiten onnistut inspiroivassa ohjauksessa. Siksi olen kehittänyt Kasva kirjoittajaksi -koulutusohjelman ja ohjannut sitä jo kuuden vuoden ajan.
Haluan tarjota taianomaisen tilan luovuuden aktivoimiseen ja vaalimiseen sinulle, joka olet kiinnostunut kirjoittamisesta ja ihmisenä kasvamisesta. Minä tarjoan raamit – sinä saat luvan heittäytyä.

Kasva kirjoittajaksi -koulutusohjelmassa
• saat tukea ideoiden kirkastamiseen ja tarinan rakentamiseen
• kohtaat lempeästi sisäisiä esteitäsi ja keräät rohkeutta aloittaa, kokeilla, tuoda tekstejäsi esiin
• opit hyödyntämään kehotietoisuutta kirjoittamisen tukena
• saat uusia voimavaroja ja välineitä arjen hyvinvointiin ja jaksamiseen
• hahmottelet sinulle sopivaa kirjoittajaelämää
• istutat luovuuden siemeniä tulevia vuosia varten
Tässä koulutuksessa kirjoitusprosessiin yhdistyvät luontevasti
ITSETUNTEMUS, KEHOLLISUUS ja KIRJOITTAJAN INTUITIO.
Usein kirjoittajakoulutukset keskittyvät kirjoittamisen tekniikkaan. Kasva kirjoittajaksi -ohjaus on ”paljon enemmän kuin kirjoittajakoulutus”, kuten moni osallistuja on todennut.
Luvassa on oivallusten täyteinen kasvumatka, jossa tutustut itseesi syvemmin ja opit vaalimaan voimavarojasi pitkällä tähtäimellä. Löydät luovuuteen tukea hengityksestä, kehosta, levosta ja liikkeestä. Jaksat arjen pyörteissä paremmin.
Kasva kirjoittajaksi -koulutuksessa elinvoima ja inspiraatio ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin saavutukset kirjoittajana. Samalla matkan tuloksena voi syntyä mitä vain, vaikka kokonainen kirja.
Tällaista kokonaisuutta et löydä muualta!
Sinulla saa olla koulutukseen sinun kokoisesi ja näköisesi lähtökohta
Kasva kirjoittajaksi -koulutuksen oppeja voit toteuttaa itsellesi sopivalla tavalla. Koulutusohjelma antaa kaikkein eniten sinulle, joka haluat kirjoittaa itsesi näköistä tekstiä sinulle tärkeistä asioista.
Koulutuksesta saat esimerkiksi…
Jotain omaa kiireiden keskelle. Koulutus voi olla hyvä tapa ottaa aikaa ja tilaa itselleen. Siellä pysähdyt itsesi ja unelmiesi äärelle ja muistat taas kysyä itseltäsi, mitä sinulle kuuluu. Kirjoittamisen avulla kytkeydyt omaan ääneesi ja vahvistat sitä, mikä sinulle on tärkeää.
Toivoa uupumuksen jälkeen. Ei haittaa, vaikket olisi valmis tarttumaan suureen kirjoitusprojektiin. Tätä koulutusta ei tarvitse suorittaa – voit tulla koulutuspäiviin juuri sellaisena kuin olet, väsyneenäkin. Mutta täällä voit rakentaa pohjaa sitä varten, että uskallat ryhtyä toimeen myöhemmin, kun sen aika on.
Raamit, joiden avulla saat liikkeelle oman tarinasi, unelmiesi romaanin tai mieltä kutkuttavan mysteerin. Tietojen ja taitojen lisäksi koulutukseen kuuluvat kirjoitustreffit auttavat varaamaan arjessa aikaa kirjoittamiselle. Treffien aikana tapahtuu ihmeitä!
Tilaisuuden syntyä uudelleen. Jos olet elämässäsi risteyskohdassa, kirjoittajan polku voi näyttää sinusta uusia puolia – ja niiden tutkiminen voi viedä elämäsi ihanasti uusille urille.

Koulutuksen tärkeimmät teemat
KIRJOITTAJAN FLOW-MALLI
Luovasta elämästä kirjoittajan taitoihin ja tavoitteisiin. Tasapaino kirjoittamisen ja muun elämän välillä. Sisäisen kirjoittajan tukeminen.
NELJÄ OVEA LUOVUUTEEN
Luovuuden syklit. Omat kirjoittajan rutiinit.
KIRJOITTAJAN INTUITIO
Mielikuvat, sisäinen ääni, aistit ja tunteet kirjoittamisessa. Sisäinen kirjoittaja. Yhteys omaan luovaan puoleen.
KEHOLLISUUS KIRJOITTAJAN TUKENA
Kehotietoisuus, hengitys ja läsnäolo luovuuden ja jaksamisen lähteenä. Näkyväksi tuleminen, itsensä hoitaminen kirjoitusprosessin lomassa.
KIRJOITUSPROSESSI
Tarinan rakenne. Matalan kynnyksen kirjoittaminen. Kirjoittajan työkalut. Editointi ja kielenhuolto. Kustantajan etsiminen ja oman tekstin markkinointi.
Haku avautuu alkukesästä 2027

Koulutuksen kehittäjä Katri Syvärinen
Olen kirjoittamisen ja itsetuntemustyöskentelyn pitkän linjan ammattilainen.
Kahdeksas tietokirjani ilmestyi kolme vuotta sitten, ja ensimmäinen romaanini Lyhdyt Middletonin kujilla ilmestyi elokuussa 2025.
Olen ohjannut satoja kursseja, koulutuksia, työpajoja ja joogatunteja. Yhdistän ohjauksessani luovasti ja luontevasti erilaisia menetelmiä, kuten intuitiivista kirjoittamista, kehollista työskentelyä ja NLP-tekniikoita.
Haluan rohkaista ihmisiä löytämään oman äänensä ja kirjoittamaan omat tärkeät tarinansa, sillä se on samalla ihmeellinen matka kohti uteliasta luovaa elämää – ja omaa voimaa.
Tausta:
• FM Tampereen yliopistosta, pääaineena suomen kieli (v. 2003)
• NLP-kouluttaja (Licensed Trainer of NLP) ja henkisen hyvinvoinnin valmentaja
• Kirjallisuusterapian perusopinnot 15 op
• RYT500h-joogaopettaja
• 12 vuoden kokemus toimitus- ja viestintätyöstä, sen jälkeen 10+ vuotta blogi-, podcast- ja kirjailijaelämää
• Julkaistut kirjat: Lyhdyt Middletonin kujilla 2025, Äitihaava – Tyttären raskas perintö 2023, Sinun tarinasi voima 2021, Vuoden paras päivä 2018, Löydä elämän taika 2017, Löydä elämän taika -tehtäväkirja 2017, Tavoitteena tasapaino 2012, Lähtövuorossa Anna-Julia Kontio – nuoren ratsastajan tarina 2011, Syvemmälle satulaan 2009.
Osallistu mukavasti kotoasi
Kasva kirjoittajaksi -koulutusohjelma alkaa syyskuussa 2026 ja kestää huhtikuuhun 2027. Se järjestetään täysin etänä. Voit osallistua mukavasti oman työpöytäsi tai muun luovan nurkkauksen suojista.
Koulutusohjelman ydin ovat yhteiset koulutuspäivät, jotka järjestetään viikonloppuisin Zoom-ohjelman välityksellä. Päivät alkavat yleensä rauhallisesti rentoutus-, kehotietoisuus- ja kirjoitusharjoituksilla. Ohjelma sisältää myös luentoja, valmennustehtäviä, meditaatioita, mielikuvaharjoituksia ja lempeää liikettä. Hengitysharjoitukset ja mikrotauot rytmittävät päiviä. Päivän jälkeen sinulla voi olla yhtä aikaa levännyt ja inspiroitunut olo.
Koulutuspäivien välillä voit työstää projektiasi itsenäisesti, annettujen tehtävien avulla sekä koulutukseen kuuluvilla kirjoitustreffeillä (jotka kuuluvat hintaan). Ei kuitenkaan haittaa, vaikket ehtisi koulutuspäivien välillä tehdä mitään. Voit tulla kuhunkin päivään juuri siitä lähtökohdasta, jossa kulloinkin olet.
Kasva kirjoittajaksi -koulutusohjelma sisältää 7 yhteistä koulutuspäivää (viikonloppuisin Zoomissa – tallenteet saatavilla). Koulutus käynnistyy syyskuussa 2026 ja kestää huhtikuuhun 2027.
Koulutuksen sisältö ja aikataulu
Koulutuspäivät: seitsemän koulutuspäivää viikonloppuisin: la–su 19.–20.9.26, la 10.10.26, la 14.11.26, la 16.1.27, la 13.2.27, la 13.3.27. Tyypillinen päivän kesto on klo 10–13 ja 14.30–17 (aloitusviikonlopun sunnuntai 10–13 ja 14.30–16). Pidätämme oikeudet muutoksiin.
Tallenteet: Koulutuspäivistä saat käyttöön tallenteet, jotka ovat käytössäsi vuoden 2027 loppuun asti.
Kotitehtävät: harjoituksia, joita voit hyödyntää kirjoitusprojektisi edistämisessä koulutuspäivien välillä. Tehtävämateriaalista syntyvä pdf-muotoinen työkirja jää käyttöösi tulevia kirjoitusprojektejasi varten.
Oheisohjelma: koulutukseen kuuluu koulutuspäivien lisäksi kirjoitustreffejä sekä tavoitevalmennuksia, johon voit osallistua halusi ja aikataulusi mukaan. Ne järjestetään arki-iltaisin Zoomissa klo 18.
Bonusmateriaalit: Viisi mielikuva- tai meditaatioharjoitusta, jotka tukevat luovaa, kehotietoista työskentelyä arjessa. Viisi haastattelutallennetta, jossa asiantuntijat ja kirjoittajat jakavat ajatuksiaan kirjoitusprosessista, näkyväksi tulemisesta, omakustanteen julkaisemisesta ja kirjankustannusprosessista kustantajan näkökulmasta.
Koulutuksen hinta
Haku sulkeutuu 31.8.2026 (tai aiemmin, jos ryhmä täyttyy).
Koulutuksen hinta
1190 e
Tai osamaksulla
4 x 299 e (yht. 1196 e)
Hyväksymisen yhteydessä maksetaan varausmaksu 290 e (vähennetään kokonaishinnasta). Hyväksymisen jälkeen saat maksulinkin, jolla varausmaksu maksetaan (maksuehto 14 pv). Loppusumma laskutetaan elokuun lopussa tai syyskuussa (maksuehto 14 pv).
Osamaksulla maksettaessa ensimmäinen maksuerä toimii varausmaksuna, jolla osallistuja vahvistaa paikkansa koulutuksessa. Sen jälkeen kolme seuraavaa erää veloitetaan kortiltasi automaattisesti kuukauden välein Campwire-kurssialustan kautta.
Haku on sitova. Mahdollisen esteen sattuessa varausmaksua ei palauteta, mutta sen voi siirtää seuraavaan vastaavaan koulutusohjelmaan. Esteestä on ilmoitettava hakuajan kuluessa eli 31.8.26 mennessä.
Hinnat sis. alv 25,5 %.
Meillä käy myös ePassi, Edenred ja Smartum Pay (Liikunta- ja kulttuurietu). Mainitsethan niiden käytöstä hakemuksessasi.
Haku koulutusohjelmaan
Haku koulutusohjelmaan avautuu 1.6.26 ja sulkeutuu 31.8.26 (tai aiemmin mikäli ryhmä on täynnä). Paikkoja on rajattu määrä, joten hakemista ei kannata jäädä odottelemaan liian pitkään.
Täytä ja lähetä oheinen lomake. Toivon sinun kertovan itsestäsi ja toiveistasi, sillä haluan varmistaa, että voin ja osaan olla avuksi juuri sinulle.
Hakemuksen lähetettyäsi otan sinuun yhteyttä viiden arkipäivän kuluessa.
Kutsuuko tämä sinua – ehkä selittämättömälläkin tavalla? Tunnet varmasti jo, onko tämä sinun juttusi.
Haku avautuu alkukesästä 2027
Osallistujien kokemuksia
Aivan mieletön matka!
”Koulutus on ollut paljon enemmän kuin ’pelkkä’ kirjoituskurssi. Olen saanut niin valtavasti tästä kaikesta. Olet persoonana käsittämättömän upea kannattelija ja rinnalla kulkija tällaiselle muutosmatkalle. Yhteinen matka oli lahja. En osaa tarpeeksi kiittää!” –Susan
Oma polkuni löytyi
”Olen todella kiitollinen siitä, että olin rohkea: uskalsin hakea ja osallistua koulutukseen ja vieläpä jakaa ensimmäistä kertaa tekstiäni! Jaksamiseni on rajallista, mutta koulutuksen lempeä pakoton ote ja omaan tahtiin tekeminen ovat auttaneet pysymään mukana. Oma polkuni on löytynyt, ja on aika jatkaa matkaa suurenmoisilla työkaluilla, joita koulutuksesta sain. Ylipäätään sain elämään tärkeitä eväitä: itseluottamusta, rohkeutta ja kannustusta. Olen opiskellut aikanaan korkeakouluissa, mutta tämä koulutus antoi enemmän kuin mikään muu aiemmin.” –Miia
Kannatti lähteä mukaan
”Hain koulutukseen melkein vahingossa, mutta se oli viime vuoden parhaita päätöksiäni!” –Tiina
Mukana jo kolme kertaa
”Olen käynyt Kasva kirjoittajaksi -koulutuksen nyt jo kolmesti. Ensimmäinen kierros oli itseni hoitamista. Vuoden hauduttelun jälkeen kirjoitushaaveet elivät yhä, ja lähdin uusintakierrokselle. Sen aikana tuli tarinaidea, ja kirjoitusprojekti pyörähti käyntiin. Kolmannella kierroksella tarina on edistynyt. Jokaisella kierroksella olen sisäistänyt jotain uutta. Pidän kovasti Katri tavastasi pitää koulutuspäiviä. Ihana kokonaisuus!” –Merja
Koulutus on täyttä priimaa
”Ilman tätä koulutusta en olisi mitenkään saanut alulle kirjaprojektia. Pitkäaikainen haave on saanut tuulta purjeisiin vihdoinkin. Koulutus on kaikkiaan täyttä priimaa.” –Janina
Arasta unelmastani tuli totta
”Katrin ohjauksessa uskalsin ensimmäistä kertaa puhua ääneen arasta unelmasta: ’minun kirjani’. Koulutus selkiytti luovaa prosessia ja antoi paljon tukea käsikirjoituksen luomisen alkutaipaleelle. Lempeästi ohjattujen harjoitusten aikana löysin aina uudelleen rohkeuden ja halun jatkaa kirjoittamista peloista huolimatta. Mikä parasta, koulutus auttoi pitämään aluillaan ollutta kirjoitusprosessia elossa arjen ja elämän pyörteiden keskellä. Muutamaa vuotta myöhemmin sain käsikirjoitukselleni kustannussopimuksen, ja esikoiskirjani ilmestyi talvella 2024.” –Johanna Niskanen
Olen huomannut miten paljon kasvua minussa on tapahtunut
"Olen osallistunut Kasva kirjoittajaksi -koulutukseen kahtena perättäisenä vuotena. Hakeuduin koulutukseen kirjoittamistakin enemmän selvittääkseni, kuka minä olen. Toisena koulutusvuotena olen huomannut, miten paljon kasvua, eteenpäin menemistä minussa on tapahtunut, myös kirjoittamisen osalta. Vaikka tärkeintä on ollut oman sisimpäni kasvaminen, oman äänen löytyminen, on koulutuksen aikana syntynyt monia kirjoituksia ja ajatuksia siitä, mihin ne voisivat johtaa. Niinpä koulutuksen loppumetreillä olen julkaissut omakustanteisesti ensimmäisen kirjani. Tästä unelmasta minulla ei ollut tietoakaan aloittaessani koulutuksen. Myös monia runotuotteita on syntynyt. En voi kyllin kiittää Katrin taitoa luoda salliva ja itsensä kuunteluun kannustava energia kurssikokonaisuuteen." –Johanna Korhonen
Koulutus teki ihmeitä
”Olin pitkään miettinyt kirjoittamiseni tarkoitusta ja suuntaa. Katri oli tuttu kirjoista Löydä elämän taika ja Vuoden paras päivä. Niissä puhutteli se, että vähemmällä suorittamisella voi saada jotain oikeasti merkityksellistä aikaan. Kasva kirjoittajaksi -koulutusohjelma vaikutti yhtä aikaa lempeältä ja eteenpäinvievältä, ja sitä kaipasin.
Pidin erityisesti Katrin tavasta opettaa kirjoittamista kehon kautta. Samoin pidin siitä, että hän näyttää erilaisia tunteita opettaessaan. Koin sen esimerkkinä siitä, että tunteiden kautta saa yhteyden ihmisenä olemiseen, johonkin syvään ja tärkeään. Että oppiminen ei tapahdu vain älyllisten oivallusten kautta.
Kirjoittajuuden pohtiminen läpi koulutusohjelman teki ihmeitä. Koulutuksen lopussa tiesin, miksi ja miten haluan jakaa tekstejäni.” –Mari Suhonen
Koulutus antoi enemmän kuin uskalsin toivoa
”Kun näin ilmoituksen kurssista, tunsin, että juuri tätä minä tarvitsen. Koulutus oli hintansa arvoinen. Runko oli rakennettu taitavasti, ja opetussessiot olivat intensiivisiä, monipuolisia ja asiantuntevia. Teoriatiedon lisäksi oli sopivasti intuitiivista ja henkistä puolta sekä tukea oman luovan puolen aktivoimiseen. Ilmapiiri oli turvallinen ja harmoninen. Minua rauhoitti, että sai tehdä omaan tahtiin, ei ollut pakko tehdä mitään, mutta sain välineitä omien asioiden käsittelyyn ja tietoa, joka on nyt tallessa jatkoa varten. Kirjoittamisesta on tullut sydänystävä arkeeni. Kannatti osallistua! Koulutus antoi enemmän kuin uskalsin toivoa. Kiitos Katri! Olet erittäin asiantunteva ja empaattinen kurssinvetäjä.” –Suvi
Paratiisi kiireiden keskellä
”Koulutuspäivä oli aina kuin paratiisi työkiireiden keskellä!” –Marja-Terttu
Usein kysyttyjä kysymyksiä

