Työssäni henkisen hyvinvoinnin valmentajana saan usein todistaa huikeita oivalluksia ihmisyydestä. Muutosvastarinta murtuu, ihminen antautuu avaamaan silmänsä ja näkee itsensä rehellisesti. Hän ymmärtää, millaisen tarinan vanki on ollut. Häpeä, syyllisyys, suru ja tyhmältäkin tuntuvat oivallukset pääsevät pintaan.
”Miksi en ole aiemmin tajunnut tätä?”
Siksi, että olet ihminen.
Siksi, että olet halunnut nähdä elämässäsi mieluummin vahvuutta kuin heikkoutta.
Siksi, että tarina kasvoi tiiviiksi osaksi sinua niin varhain, ettet olisi mitenkään voinut estää sen syntymistä.
Siksi, että olet suojannut itseäsi kivulta – vaikka samalla oletkin suojannut itseäsi myös omalta voimaltasi.
Oivaltaminen sattuu. Mutta samalla suojakuoren murtuminen on oman voiman alku ja yksi kauneimpia käänteitä tarinassasi: hetki, jolloin päästät piilotetun osan itsestäsi näkyviin. Vaikeimmat kokemukset ovat usein vaietuimpia – ja juuri ne kaipaavat eniten hellää huomiota.
Se, mikä tuntuu häpeälliseltä, kiusalliselta tai itsestään selvältä, on yleensä jaettu, kollektiivinen kokemus. Mitä tahansa tunnetkin, et ole yksin. Kun uskaltaudut tuntemaan, annat siihen toisillekin luvan.