Onko läheisen vaikea iloita puolestasi? Jos joku mitätöi saavutuksiasi, saatat huomaamattasi vältellä onnistumista

Jos tuntuu, että sinun on vaikea onnistua elämässä, on mahdollista, että alitajuisesti sabotoit itseäsi. Ehkä sinusta tuntuu, että edessäsi on näkymätön seinä tai ylitsepääsemätön kynnys, jota on työlästä, jopa mahdotonta ylittää

Moni meistä elää puoliteholla toisten ihmisten mielipiteiden vuoksi. 

Jos koet, että et ihan osaa tai uskalla onnistua, kysy itseltäsi seuraavat kysymykset: 

Kenelle läheiselle sinun olisi vaikea kertoa onnistumisestasi?

Kun sinulla menee hyvin, kenen on vaikea iloita puolestasi? 

Kenen pelkäät mitätöivän saavutustasi, suuttuvan tai suhtautuvan välinpitämättömästi, jos onnistut? 

Läheinen ihminen, joka mitätöi sinua tai lytistää saavutuksesi, voi olla esimerkiksi ystävä, työkaveri, puoliso tai perheenjäsen. Naiselle tuo ihminen on usein oma äiti. Vanhemmilla sukupolvilla emotionaaliset haasteet estävät usein sen, että ihminen voisi olla aidosti iloinen toisen puolesta. 

Lapsuuden kokemukset vaikuttavat vahvasti siihen tunteeseen, onko sinun turvallista onnistua. Jos vaikkapa lapsena koet, että äiti toruu, vähättelee sinua tai vetäytyy etäämmälle, kun ilmaiset elämäniloasi, mielipiteitäsi ja haaveitasi, sinun voi olla aikuisenakin vaikea innostua tai menestyä, sillä saatat alitajuisesti pelätä äitisi hyväksynnän menettämistä. 

Alitajuiset sitoumukset ovat tapa vältellä konflikteja, joita ihminen on joskus kokenut. Alitajuinen sitoumus on tiedostamaton päätös, jonka ihminen tekee itsensä kanssa, jotta jokin ikävä kokemus ei toistuisi. Se voi olla voimakas sisäinen lupaus: 

”Olen aina kiltti enkä aiheuta mitään ikävää äidille.” 

”En enää sano mielipidettäni ääneen, jotta minua ei nolata tai hylätä.”

Alitajuiset sitoumukset voivat kuitenkin olla ristiriidassa sen kanssa, mitä myöhemmin elämässä tarvitset ja haluat. Vaikka olisit kuinka päättäväinen toiveidesi suhteen, jokin alitajunnassasi saattaa laittaa hanttiin. Tietoisella tasolla haluat yhtä, mutta tiedostamattasi välttelet sitä, mikä saattaisi horjuttaa suhdetta läheisiin ihmisiin. 

Alitajuiset sitoumukset saattavat sitoa lapsen henkisesti perheeseen tai sukuun. Se, mitä perheessä arvostetaan ja pidetään oikeana, osoittaa lapselle, millaiseksi hänen on turvallista kasvaa. Vastaavasti se, mitä perheessä arvostellaan tai väheksytään, kertoo lapselle, että tuohon suuntaan hänen ei ole turvallista mennä. Silloin saattaa menettää perheen hyväksynnän. 

Itsensä pienentäminen voi olla alitajuinen sitoumus: 

”En tee itsestäni koskaan numeroa, jotta pysyn turvassa ja kelpaan äidilleni.”

Alitajuisten sitoumusten vuoksi moni nainen ei anna itselleen lupaa onnistua, jotta ei vain irrottautuisi henkisesti äitinsä otteesta ja suututtaisi tätä. 

Kuulostaako tutulta? Äitisuhteen haasteet koskettavat monia, varsinkin naisia. Näin hoidat äitihaavaa -verkkokurssilla teet vapauttavia oivalluksia, jotka auttavat sinua pääsemään eroon syyllisyydestä ja antavat voimaa tehdä omannäköisiä valintoja elämässä. Kurssi alkaa ke 8.3. Lue lisää täältä.