Jokaisella meistä on oma totuutensa. Sinulla on arvosi eli asiat, joita pidät elämässä tärkeinä. Sinulla on identiteetti, käsitys omasta itsestäsi: kuka ja mikä sinä olet. Voi kuitenkin olla, että sinulle tärkeät asiat ovat unohtuneet vuosien varrella jonnekin. Tai sitten et ole …
Kolme ohjetta ja voimakuvaa rehellisyyteen
Jotta ihminen voi elää terveenä ja onnellisena, energian on hyvä päästä liikkumaan kehossa ja mielessä mahdollisimman vapaasti. Yksi edellytys sille on, että ihminen on rehellinen itselleen. Meidän on usein helpompaa töksäyttää näennäisiä totuuksia muille kuin tunnustaa omia syvimpiä tunteitamme – …
Se mitä toistat lapsellesi, on myöhemmin hänen sisäinen äänensä
”Miten sä nyt taas menit tuolla tavalla sotkemaan?” ”Mikset sinä pukeutuisi hameeseen?” ”Oletko hieman lihonut?” ”Pitääkö sinun aina…?” Olen kohta 39-vuotias. Silti kuulen päivittäin mielessäni lapsuus- ja nuoruusvuosilta perheeni ja sukuni vanhempien naisten äänet. Niiden sävy on kummasteleva ja painostava. Minulle ei sanottu mitään …
Onko tarinasi sinulle taakka vai voiman lähde?
Kun sinua pyydetään kertomaan jotakin itsestäsi, mitä vastaat? Kuka kerrot olevasi, mistä sanot tulevasi? Leirinuotioilta asti ihminen on hahmottanut maailmaa tarinoiden kautta. Sittemmin tarinankerronta on siirtynyt tulen äärestä sähköisiin viestimiin, mutta tarinan voima ei ole vähentynyt. Tarinat ovat tapa siirtää viisautta, …
Älä sure säröjäsi – ne tekevät sinusta täydellisen
Minulla oli pitkään tunne, että minusta puuttuu jotakin. Jokin ominaisuus, taito tai saavutus, joka auttaisi minua menestymään niin hyvin kuin mahdollista. Näin ympärilläni muita, joissa tuntui olevan ”kaikki” – mitä se ikinä tarkoittikin. Vuosien pohdinnan mieleeni juolahti ajatus, että mitä jos …
Oletko muutaman kilon päässä onnellisesta?
Vaakani näyttää 10 kiloa vähemmän kuin huhtikuussa. Olo on vähintään yhtä paljon kevyempi: onnellinen ja vapautunut. Virtaa on enemmän kuin aikoihin. Miten tässä nyt näin kävi – minulle, joka olen neuvonut jokaista rakastamaan itseään rasvaprosentista riippumatta? Kun nyt iloitsen keventyneestä olosta, pitäisikö minun …
6 asiaa, joista sinun kannattaa luopua
1. Työstä, joka tekee sinut onnettomaksi. Olin joskus työpaikassa, jossa ahdistus seuraavasta työviikosta alkoi jo hyvissä ajoin perjantai-iltana. Lomien jälkeen itkin, kun työt taas alkoivat. Jos olisin jatkanut tuossa työssä, olisin varmasti ennemmin tai myöhemmin sairastunut. Toki me kaikki tarvitsemme rahaa, …
5 tapaa avata elämänsä solmuja
1. Tarkastele, tukeeko ympäristösi tavoitteitasi. Voitko oikeasti hyvin siellä, missä elät, teet töitä ja vietät vapaa-aikaa? Vääränlaisessa ympäristössä toimiminen on raskasta, tuulimyllyjä vastaan ei kukaan jaksa loputtomiin taistella. Kannustava ilmapiiri sen sijaan saa sinut kukoistamaan. 2. Pyri pitämään sanasi, tekosi ja tunteesi linjassa. Ole puheissasi …
Ei saa olla liian pieni, muttei liian suurikaan (joku voi pahoittaa mielensä)
Elämän kolhujen osuessa kohdalle on luonnollista, että sattuu. Moni kuitenkin pelkää ilmaista kipuaan. Ei ole lupa olla pieni ja heikko. Meidät on kasvatettu siihen, että sattumisen hetkelläkään ei saisi sattua. Kompastumisen jälkeen kammetaan heti ylös. ”Olepa nyt reipas ja kuivaa kyyneleet.” Isot tytöthän eivät itke ja …
Onko vika minussa, jos en kestä?
Voimakkaat traumaattiset kokemukset voivat rikkoa ihmisen psyyken, sen tietää jokainen. Aina ei muisteta, että sisin voi särkyä myös paljon pienemmästä. Joskus kipein pisto tulee ohuesta piikistä, joka ei ulospäin edes näy. Joskus vahvakin soturi kaatuu mitättömän pienestä näpäytyksestä, kun niitä osuu kohdalle tarpeeksi monta. Henkinen …